• Doc Arkko: Sielunköynnös - Henkimatkoja unohdettuun tietoisuuteen

Kustantajan sivuilta:


Kulttuurintutkija lähti Amazonille selvittämään šamanistista untaan ja tutustui intiaanien pyhään köynnösjuomaan. Yleisnimellä ayahuasca tunnettua teetä on käytetty läntisellä Amazonilla tiettävästi vuosituhansia. Sen avulla on neuvoteltu henkien kanssa, matkustettu ajassa ja paikassa, ennustettu tulevaisuutta ja opittu menneisyydestä, löydetty metsästysmaat ja kala-apajat, parannettu sairauksia, sodittu ja tapettu. Varhaiset lähetyssaarnaajat pitivät ayahuascaa diabolisena keitoksena, antropologit sademetsäkulttuureja ylläpitävänä pyhänä.


Länsimainen kiinnostus ayahuascaa kohtaan kasvoi voimakkaasti 1960-luvulla, ja globaaliksi ilmiöksi se nousi 1990-luvulla, kun yhä useammat länsimaalaiset alkoivat matkustaa Amazonille tutustuakseen aineeseen, jonka terapeuttinen ja lääketieteellinen potentiaali on todettu monissa tutkimuksissa. Ayahuascan avulla on hoidettu riippuvuuksia, traumoja, masennusta, ahdistusta sekä fysiologisia ongelmia. Suomessa ayahuasca on laiton huumausaine, Perussa sillä on kansallisen kulttuuriperinnön asema.


Sielunköynnös: henkimatkoja unohdettuun tietoisuuteen valottaa mystiseksi rituaalihuumeeksi leimatun teen historiaa ja merkitystä sen alkulähteillä, eri traditioiden eroja, yhtäläisyyksiä, muutosta sekä kuolemaa kansainvälisen boomin seurauksena. Teoksessa käsitellään myös kotimaista ayahuasca-ilmiötä. Miksi hyvinkin erilaiset suomalaiset turvautuvat psykotrooppiseen kasvijuomaan, jonka huolimattomaan ja asiantuntemattomaan käyttöön liittyy vakavia riskejä? Mitkä ovat kokeilijoiden ja käyttäjien taustat ja motiivit, ja kuinka he kokevat ayahuascan vaikuttaneen elämäänsä? Yleistävien selitysmallien sijaan Sielunköynnös korostaa yhtä aikaa yksilöllisiä kokemuksia sekä niitä yhdistävää rajatonta ja selittämätöntä. Teos perustuu eri alojen tutkimuksille, haastatteluille sekä kulttuurintutkijan henkilökohtaisille rituaalikokemuksille Kolumbiassa ja Perussa.




Kirjan sisällys:



MATKA ENNEN ENSIMMÄISTÄ MATKAA

Johdatus sanattoman sanallistamiseen


YAGÉ-NAINEN JA ISÄ-AURINKOINEN

Ensimmäinen matka: Kosminen orgasmi

Yagémysteeri ja DMT-avain – epäsopiva yhtälö?

Äidin opetuslapsi


PYHÄ LÄÄKE VAI ŠAMAANIPSYKEDEELI?

Toinen matka: Puhdistus

Harhaanjohtavia faktoja ja virheellisiä yleistyksiä

Ei lääke, vaan maailman murtava linkki itseen


EPÄAUTENTTISTA TRADITIONALISMIA

Kolmas matka: Avaruuden ikkuna

Amazonilainen lääkekasvišamanismi

Ulottuvuuksien hämärtyvät rajat


MESTITSIT JA GRINGOT INTIAANIPERINTÖÄ PILAAMASSA

Neljäs matka: Magiahelvetti

Traditioiden transkulturaatio

Kadonnut kokoomapiste


PSYKONAUTTEJA JA NEW AGE -KLOVNEJA

Viides matka: Neljä henkeä, kolme ícaroa, kaksi chacapaa

Huumeturismi, neošamanismi ja ayahuascan globalisaatio

Ayahuasca, navigaattorini, ilmiselvä psykedeeli


SUOMIHUASCAN VALONKANTAJAT

Kuudes matka: Totaalihulluus – katumuksen oppitunti?

Temppeli-isäntä ja sähköliesišamaani

Ison mustan kääntöpiiri


SAIRAITA KERTOMUKSIA JA KAUNIITA KOHTALOITA

Seitsemäs matka: Vihreän paratiisin rannalla sammakonkeltaisessa unessa

Sinisenä syntyneet ja sielunsa menettäneet

Mitä on, kun ei ole mitään?


OPETUKSIA VALOSTA JA VOIMASTA

Kahdeksas ja yhdeksäs matka sekä kymmenes kotiinpaluu: Tyhjyys, transsi, tanssi

Sielunköynnös maailmanpuussa

Lapsi, jälleensyntyvä jumaluus


Hinta: 12€ (sis. 10% alv.)


Kirjoita arvostelu

HUOM: HTML-koodia ei käännetä!
    Huono           Hyvä

Doc Arkko: Sielunköynnös - Henkimatkoja unohdettuun tietoisuuteen

  • Tuotenumero: Salakirjat
  • Saatavuus: Varastossa
  • 12.00€